Alppikerhon tulevaisuus – Yleinen kiipeilyseura, vuoriharrastajien sikariklubi vai jotain ihan muuta?

Tempora mutantur ja niin edespäin. Paljon on vettä virrannut Vantaanjoessa sitten kerhon perustamisen. Soihtu on palanut toisinaan roihuna, toisinaan säästeliäästi. Nyt sitä kuljetetaan eteenpäin monien loimujen kulkueessa – Kukapa olisi osannut arvata, minkälaisen kasvupyrähdyksen rakastamamme vuorilajien kirjo on kokenut Pohjolassa tämän vuosituhannen puolella!

On aika tarkastella Alppikerhon roolia tässä laumassa. Kuljemmeko mukana vai lähdemmekö omille poluillemme?

Vapaassa yhteiskunnassa toteutuu vanha sääntö: Missä ihmisiä, siellä bisnestä. Kaupunkiimme on noussut monta hienoa treenifasiliteettia, ja niiden ympärille on kasvanut uusia harrastajayhteisöjä. Moni “kilpaileva” kiipeilyseura onkin ryhmittynyt kotihallinsa ympärille, ja tarjoaa merkittäviä etuja siellä treenaaville. Alppikerholla ei merkittävää, vetovoimaista kotihallia ole. Itsenäisenä ryhmänä pystymme neuvottelemaan alennusvuoroja kaikilta halleilta – Ainakin toistaiseksi – Mutta kuinka monelle se on syy kuulua kerhoon? (Tähän väliin mainos: käykää Kumpulassa: Kerholaisille 4,10 € sisään ja pukuhuoneiden yhteydessä sauna!)

Entä kurssit ja matkat? Vuoriharrastuksen kasvu on lisännyt alan yritystoimintaa. Yksityiset tahot, joista monen takana on kerhon jäseniä, tarjoavat kurssitusta ja  järjestävät matkoja isoille vuorille. Kerhokin järjestää jonkin verran kursseja sekä muutaman matkan vuodessa. Koulutustarjonnan suhteen Alppikerholla on viime vuosina ollut vahva ohjaajapooli, mutta sen ylläpitämiseksi olemme riippuvaisia vanhoista Kumpulan yhteistyökumppaneista – Eli yhdestä puolikaupallisesta toimijasta! Sen yhteistyön tulevaisuus on valitettavasti edelleenkin epävarma, vaikka yritys on kova jatkaa yhteistyötä entiseen malliin. Jos yhteistyö kuitenkin loppuu, niin ohjaajapoolin ylläpito vaatisi, että järjestäisimme selvästi enemmän kursseja ulkokallioilla ja lähtisimme sillä sektorilla tosissamme kilpailemaan kaupallisten tuottajien kanssa. Siihen on harvalla halua.

Suurin osa kerholaisista on joka tapauksessa kiipeilykurssinsa jo käynyt – sikäli kun yleensä kurssitukseen uskoo. Matkajärjestelyjen suhteen kerholla ei ole hätää. Perinteiksi muodostuneet Haute Route- ja Mont Blanc-viikot sekä Lyngenin pääsiäistapaaminen vetävät ihmisiä vuosi toisensa jälkeen. Nämä ovat osallistujlleen arvokkaita kokemuksia ja kerholle mainioita sisäänheittotuotteita. Kuitenkin valtaosa kerholaisten tekemästä matkailusta on omatoimista, ja reissuun lähdetään kavereiden tai kavereiden kavereiden kanssa.

Teollisen vallankumouksen aloittama jatkuvan yhteiskunnallisen murroksen trendi elää edelleen. Tällä hetkellä näemme ympärillämme kiireisiä ihmisiä – Digitaalinen kommunikaatio on avannut mahdollisuuden puristaa enemmän tehoja irti arkipäivien aikatauluista, sekä työkaluja synnyttää uusia yhteisöjä ja yhteenkuuluvuuden muotoja. Kerhon vakiovuoro kiipeilyhallilla ei ole enää tärkeä, kun sosiaalisen median kautta voi kalastella itselleen köysikaverin lyhyellä varoitusajalla.

Mitä ei-kaupallinen yhdistystoiminta voi tarjota tänä päivänä? Verkottua voi verkossa, yhdessä puuhaaminen on hauskempaa ilman sääntöjä ja pienten yhteisten projektien toteuttaminen stressittömämpää ilman virallisen toiminnan tuomia vastuukysymyksiä.

Tämä ei kuitenkaan ole mikään pessimistinen kriisiviesti. Kerho on hyvässä kunnossa ja taloudellisesti vahvoilla, meillä on innokkaita luottamushenkilöitä ja energisiä jäseniä. Meillä on mahdollisuuksia ja intoa, mutta me tarvitsemme suunnan!

Yhdistys tarjoaa organisaation, jonka nimissä on mahdollista tehdä sopimuksia ja luoda toimintamalleja, jotka jatkuvat vaikka vastuuhenkilöt vaihtuvat. Meillä on varakas kerho, joka tarjoaa puitteet rakentaa jotain uutta ja kestävää, jotain mitä jäsenistö kaipaa, mitä kaupallinen taho ei pysty tuottamaan kannattavasti.

Mitä sen pitäisi olla? Olisiko se esimerkiksi:

Cabane de Matti A. Jokinen

Vietetäänkö kerhon 60-vuotisjuhlaa omassa majassa Alpeilla? Hankittaisiinko Chamonix’n laaksonpohjalta lato, joka talkoovoimin kunnostettaisiin? Karu sisustus, kerrossängyt ja paljon lattiatilaa nukkujille. Takapihalla telttapaikkoja ja etupihalla terassi ruoanlaittoon kun sisälle ei enää mahdu. Tilaa parillekymmenelle nukkujalle, ja erämökkien “Ensimmäisenä sisään, ensimmäisenä ulos”-politiikka ratkaisemaan kiistat siitä, kuka saa ruuhka-aikoina yöpyä sisällä.

Projekti kestäisi vuosia. Ensin tehtäisiin määrätietoista varainkeruuta, ja selviteltäisiin mahdollisia kohteita. Paperitöihin pitää varata aikaa. Kunnostukseen voi varata vuoden tai pari. Ranskantaitoisia vapaaehtoisia tarvittaisiin. Kun bon temps iskee, niin pidetään breikkiä kunnostustöissä ja jatketaan taas kun föönituuli puhaltaa. Valmista voisi olla 2020.

Maailman paras drytool-seinä

Pohjoiskaarteen seinä on löysässä hirressä. Jatkoa tulee tai ei tule. Koetetaan lobata, mutta voi olla että kova raha ajaa ohi pienimuotoisesta seuratoiminnasta. Jos alkaa näyttää pahalta, voimme irrottautua stadionista ja etsiä uuden paikan drytool-treeniin. Paremman paikan löytäminen on kiven alla ja varmasti nostaa kustannukset aivan uudelle tasolle. Jos vuokraa maksetaan, niin silloin myös treenaamisesta pitää veloittaa – Se on tosin edessä myös jos Stadionilla pysytään. Mutta uudet puitteet saattaisivat tarkoittaa uusia mahdollisuuksia.

Sikari- ja viinikerho

Vai jatketaanko vailla uutta suuntaa? Kitketään vain hiljakseen rönsyjä, lopetetaan yksi kerrallaan aktiviteetteja jotka toiset toimijat tekevät paremmin. Vanhoista jäsenistä monet pysyvät perinteen vuoksi seurassa, ja tämänhetkiset nuoret alppipummit kasvavat hiljakseen hyvätuloisiksi ja -tapaisiksi kansalaisiksi.

Stadionin mennessä remonttiin toimistolta on lähdettävä. Yhden näkemyksen mukaan kerhon ydintoiminta, se mitä kukaan muu ei halua tai osaa järjestää, on tällä hetkellä yhteisön rakentaminen kerhoiltojen kautta. Pitäisikö saman tien vaihtaa toimistoon, jossa on humidööri ja viinikellari? Siirrytään herra-, rouva- ja neitikerhoksi, jonka jäsenet pääsevät klubille istumaan nahkanojatuoleille, juttelemaan alppireiteistä ja isoista vuorista hyvän ruoan ja juoman ympärille. Pari kertaa kaudessa järjestetään rahvaalle avoimia esitelmäiltoja nykyiseen tapaan.

 

Mikä on sinun visiosi? Mikä on saanut sinut liittymään Alppikerhoon ja mikä pitää sinut mukana? Kommentoi facebookiin tai twitteriin (#alppikerho). Parhaita kommentteja kerätään tälle sivulle. Asiasta keskustellaan perinpohjaisesti ensi viikon kevätkokouksessa.

Dixi et animam levavi.

Reima, PJ


Perjantain kommentteja Facebookista ja Twitteristä

Mikko S: Hyvä avaus. Toivoisin kerhon keskittyvän jatkossa nykyisten jäsenten kiipeilytoiminnan edistämiseen. Uusien jäsenten hankkiminen ei tuo suoraa etua nykyisille jäsenille. Kyseeseen voisi tulla subventoitu kurssitoiminta (esim. pelastus- ja ea-kurssien muodossa), seuran kiipeilyvuorot tai vaikkapa kimppamajoitusten järjestäminen Lyngeniin keväällä.

Tartun viimeiseen. Nyt järkätään maksullisia kursseja Lyngeniin. Mitä jos tuolla olisi isompi talo (vaikkapa se aikanaan käytetty koulu) vuokrattuna pariksi viikoksi? Seura vuokraa ja käyttäjiltä peritään maksu käytön mukaan. Osa käyttäjistä voi osallistua edelleen kurssille, mutta myös muut olisivat tervetulleita.

Näin Lyngeniin pääsisivät myös ne joilla ei luonnostaan ole reissukaveria ja pienempien porukoiden olisi helpompi löytää majoitusta.

(…)

on ollut selvää, että pääsee ilman kurssiakin, mutta ymmärrykseni mukaan kapasiteetti on ollut suht rajoitettua. Isompi tila mahdollistaisi myös lyhyemmät pistäytymiset ja pidemmät oleilut. Varauskalenteri verkkoon ja varauksen tehneille lasku perään niin pysyy homma hanskassa.

Anne D: Oma kommentti koko tekstiin että mun mielestä ”sikariklubi” on niin kaukana kuin vain voi olla meidän seurasta – tai ainakin pitäisi olla! Kyseessä on vanha seura ja joinakin vuosina ei ole tosiaan tapahtunut ehkä tarpeeksi uudistumista tai pysytty ihan kaikessa täysillä mukana. Ihan sama mikä meidän seuran ikä- tai sukupuolijakauma on mutta halutaan olla sellainen jäsenten näköinen seura ja tehdä juttuja mitä jäsenet kaipaavat. Olemme Alppikerho ja vuoripuuhat toivottavasti näkyvät toiminnassa aina mutta kun meillä tasamaan kansalaisilla ei ole mahdollista aina olla vuorilla niin pitää olla muutakin sisältöä, kurssia ja arkipäivän toimintaa riittävästi. Olisi mahtia jos saadaan (tätä kautta) jäseniä mukaan kehittämään toimintaa. Mun haaveissa on edelleen se joku Alppikerhon retkikunta jollekin isolle vuorelle vuonna x!

Pirjo T: Näin rivijäsenenä näen Alppikerhon nimenomaan organisaationa, jonka puitteissa on mahdollista harrastaa, löytää harrastusseuraa ja vielä oppia uusia juttuja. Minusta ei haittaa vaikka osa toiminnasta on samaa kuin mitä muutkin toimijat tarjoaa. Itsellä on ollut onnea siinä, että on ollut kavereita kenen kanssa harrastaa, mutta esim. viime keväänä Lyngenin reissu osui ja upposi kun ei sattunut siihen saumaan löytymään kaveria omasta takaa. Hyvä, että uusia kujeita mietitään ja niitähän on jo tänäkin talvena saatu. Esim. kursseja, mitä ei ole tainnut aiemmin olla tarjolla (rajoille, kehonhuoltoa tms.) tai speed dating (loistava idea!). Palautteena voinkin sanoa, että tämän talven kurssitarjonta on ollut erittäin mielenkiintoista. Parille niistä pääsin itsekin osallistumaan ja molemmat oli antoisia.

Joel O: Minusta tässä ollaan asian äärellä. Kurssitoiminta, reissut ja muut tapahtumat ovat kivoja ja hyviä yhdessä tekemisen muotoja ja niitä seuran tulee tarjota jatkossakin – uudistuen siinä missä voi. Mutta kiipeilijäsieluni on luonteeltaan rauhaton, auktoriteettejä ja etabloitunutta eliittejä luonnostaan vieroksuva – ja aina välillä tuntuu siltä, että pitää rykäistä johonkin suuntaan, ettei nukahda kesken askeleen. Näin minusta siis tuntuu sekä kerhon jäsenenä että sen jäsenistön edustajana. ’

Minä siis peräänkuulutan seuran visioksi jotain sellaista, joka lähtökohtaisesti on ”hullu idea” tai ”mahdottomuus”. Näin ne suurimmat omat kiipeilykokemukset on saaneet alkunsa. Kuten myös ne parhaat kokemukset muussa elämässä, oli kyse sitten opinto- tai uramuuveista.

Vähän niinkun kiipeilyreitit, uudet ideat toimivat näin:

”New ideas pass through three periods:
• It can’t be done.
• It probably can be done, but it’s not worth doing.
• I knew it was a good idea all along.”
– Arthur C. Clarke

Ja tarjotuista vaihtehdoista, Alppikerhon oma Majatalo Nixin laaksossa kuulostaa mun korvaan hulluimalta hyvältä idealta mitä nyt Alppikerhon tulevaisuuteen voin keksiä.

Vaikka ei se draikkaseinäkään ole yhtään sen selväjärkisempi ajatus.

Tapio K: Kerhoillat on kyllä juuri sellaista toimintaa mitä ei muuta kautta saa. Lato Chamonixistä on aika kova ehdotus! Siellä tuo voisi jopa toimia, ja mökin guardianiksi olisi varmaan pitkä jono vapaaehtoisia. Voiko jo ilmoittautua talkooporukkaan? Lyngenin isompi majoitus on myös hyvä idea. Juurikin on ollut mietinnässä sinne pääsiäisenä meno, ja näyttää olevan kerhon järjestämä majapaikka jo täynnä. Ylipäänsä sielä on aika heikosti majoitusta tarjolla, ainakaan mitä netin kautta voi löytää.

Juho K: Majatalo Nixissä on paras kuulemani idea aikoihin. Kämppä saisi olla mieluiten ympärivuotiseen majailuun soveltuva. Homma nostaisi Alppikerhon kokonaan uudelle tasolle. Parhaimillaan vaikutus näkyy jäsenten kiipeilykokemuksen/taidon kasvamisena. Suomalaisen alpinismin seuraava kehitysaskel.

Teemu M: Majatalo alpeilla olisi hieno idea. Jos ei chamonixissä (ymmärtääkseni yksi kalleimmista alueista?)niin jossakin muualla helposti lentokentältä saavutettavissa. Hinta ei saisi karata pilviin vaan ideana tarjota vuorista kiinnostuneille halpa tukikohta, josta käsin toteuttaa reissuja. Mikäli tällainen on toteutumassa ilmoittaudun heti muutamaksi kuukaudeksi talkoisiin

Juha S: Kämppä nixistä!

Antti K: jos palataan suomeen vielä hetkeksi. en siis ulkomaa/ alppihommia ole puuhaillut. kun pari vuotta sitten kerhoa itselleni etsiskelin jäi yllä mainitut sporttikerhot saken tieltä paristakin syystä: saken monipuolisuus harrastuksen suhteen on ihan suvereeni muihin verrattuna. ei muut tarjoa kurssien tai kerhoiltojen ohjelmaksi läheskään kaikkea mitä sake tarjoaa. toki peruskurssejakin kannattaa järjestää jos kysyntää ja kiinnostusta riittää, mutta niihin vähän saken näkökulmaa mukaan. esim. pari eri jääkurssia nähneenä oli saken kurssi monipuolisempi ja suuntasi enemmän kohti korkeampia haasteita. draikkaseinä on ollut mulle ainakin tosi hyvä juttu. kovasti hakkuja haluaa ulkoiluttaa, mutta kelit on mitä on välillä. enkä halua lähteä kiipeilykallioille useastakaan syystä hakkujen kanssa. jos lähtö stadikalta tulee kokonaan voisin heittää muutaman idean uuden kerhotilan suhteen joita muista puuhista voisi sakeen soveltaa: – tila voisi olla enemmänkin monitoimitila jossa esim, pieni boulderseinä, painoja, pultit katossa josta voi viritellä vaikka mitä jne. – tämä ”treenitila” muuttuu helposti kehoillan viettoon. – tilassa voisi olla myös jonkinlainen kamojen huolto/hipelöinti mahdollisuus. tällästä ei myöskään oikeen oo. – tähän rento oleskelutila ja vielä rennompi meininki niin kamojen ja kokemusten tieto taito löytää varmasti helposti uuden osotteen. -niin ja tietty se draikkaseinä talon kyljessä okei tiedän että voi olla utopiaa, mutta tarkoitus onkin laittaa ideoita muhimaan ja tiedä vaikka jokin toteutuisikin…

Kari L: En nykyisin kuulu Alppikerhoon, mutta kiipeilyurani alkuaikona olin mukana toiminnassa. Hienoa lukea kuinka toiminnan kehityksen ideat kumpuilevat. Aikoinaan Kerhon toiminnan kehitystä ideoitiin samalla tavalla hakemalla hulluja ideoita ja kehittelemällä niitä toteutuskelpoisiksi. Alppikerhon Pamir-retkikunta ja Kauniaisten luolaan rakennettu sisäharjoittelu paikka olivat juuri tälläisten hullujen ajatuskulkujen hedelmiä. Ideoita kehitellessä on lopulta kuitenkin, yhdistystoiminnan jatkuvuuden kannalta tärkeää muistaa, että loistavienkin ideoiden toteutusvaiheessa on hyvä pitää jalat tukevasti maassa. Toteutettavien ideoiden on tuettava yhdistystä ja sen jäsenistöä kehittymään, kehityksen ja pysyvyyden yhtenä edellytyksenä on uudet maksavat jäsenet joten toiminnan suunta ei voi olla vain vanhoissa jäsenissä. Maja Alpeilla on kunnianhimoinen ja hieno tavoite, mutta kerhon nyky reisuissen varmasti yli opitimistinen. Näen yhdeksi Alppikerhon tärkeäksi suunnaksi vanhimpana suomalaisena kiipeilyseurana ylläpitää suomalaista kiipeilyn historiaa. Yhtenä tapana voisi olla hankkia kerhon omistukseen jokin kiipeilyhistoriallisesti tärkeä kallio ja pystyttää sinne kerhon oma maja. Majaa voitaisiin sitten vuokrata kiipeilijöille jotka vierailevat kalliolla. Pääkaupunkiseudulta ja lähialueilta löytyy tälläisiä paikkoja, useimmat niistä ovat metsätontteja tai jättömaata.

Henrik A: Toiminnan monipuolisuus useammassa ulottuvuudessa on älyttömän hyvä juttu, samaten asioiden järjestäminen niiden itsensä, ei rahan takia. Noissa ei kaupalliset toimijat pärjää. Vaikka yksityisten hallivuorojen muuttuminen alennuspäiviksi on ehdottoman hyvä, yhteisöllisyys on samalla ainakin osittain vähentynyt. Sen elvyttäminen juurikin speed datingilla ja ties millä tempuilla tekisi ja tekee hyvää! Ehkä suuret asiat voisi syntyä nimen omaan pienien tekojen ja muutosten kautta, tavallaan soveltaisi lean-ajattelua seuratoimintaan.

Ilpo N: OSTAKAA ALPPIMAJA! Alppikerho alpeille. Sit alppiel kurssei ja mukavaa elämää.


Lauantain kommentteja:

Anne K: Mä tällä hetkellä käytän erityisesti caven 2 euron vuoroja alppikerhon toiminnoista. (Suomen fontsu) Tällaiset edut olisi kivat myös tulevaisuudessa. Jos alppimaja ei toimi niin sitten kerholaisten lainattavissa oleva paku. Alppipaku.

Jari H: Heti alkuun onnittelut SAKEn uudelle hallitukselle ja kiitokset kaikille aikaisemmille aktiiveille. Tarmokkaasti olette tarttuneet toimeen ja se on hyvä!

Toimiva kerho tarvitsee innokkaita jäseniä. Alppikerhon perustamisesta Helsingin väkiluku on kasvanut 150 000 hengellä ja vuoteen 2050 mennessä popula kasvaa arvion mukaan toiset 150 000 lisää. Mikäli kiipeilyharrastuksen suosio jatkuu, on jäsenmäärän kasvattamiselle suotuisat edellytykset.

Helsinki kasvaa Jätkänsaaren ja Kalasataman lisäksi nimenomaan itään. Östersundomiin on tulossa 65000 uutta asukasta. Viikin (6500 opiskelijan) kampuksen lisäksi on uusia kampuksia tulossa Myllypuroon (6000) ja Roihupeltoon (2000). Itä-Helsingissä on hyvät urheilupaikat, mutta nykyaikainen kiipeilyhalli puuttuu.

SAKE on kiitettävästi aktivoitunut viranomaisten suhteen turvaamaan kiipeilykallioita rakentamiselta. Agendalla voisivat olla reittien kunnon ja turvallisuuden hoito, pysäköintialueet, jätehuolto ja muut palvelut. Tavoittena alkuun kiipeilykallioiden merkitseminen pääkaupunkiseudun ulkoilukarttaan.

Kiipeily on nykyään monille myös ammatti tai osa sitä ja monella ammattilaisella on kiipeilykerhotausta. Alppimaissa Punaisen Ristin organisaatioihin kuuluu vapaaehtoinen vuoripelastustoiminta. Kerholaisillakin voisi olla kiinnostusta vastaavaan toimintaan yhteistyössä Vapepan, vapaapalokuntien ja Punaisen ristin kanssa.

Kerhotoiminnan päätarkoitus on saattaa samanhenkisiä ihmisiä yhteisen harrastuksen pariin ja jakaa tietoa. Kiipeilyssä turvallisuus on keskeinen tekijä. Tietojen ja taitojen lisäksi kiipeilyyn liittyvä oikea turvallisuusajattelu ja -asenne on keskiössä. SAKEn avulla olen päässyt kursseille joita kaupallisen tahon kautta ei ole järjestetty. Lisäksi SAKEn kautta pääsee SKIL-ohjaajakursseille ja nuorisolaisille on omaa junnutoimintaa. Kilpakiipeily ja valmennustoiminta voisi olla omiaan nostamaan SAKEn profiilia.

Kerhoillat kerholaisten omista retkistä ja ystävyyssuhteilla paikalle hankittujen maailmanstarojen edesottamuksista ovat ainutlaatuisia. Retkitoiminta on mielestäni kerhon parasta antia ja sitä kannattaa kehittää. Kerholaisten suhteilla ja ystävyyskerhojen avulla voisi avautua uusia mahdollisuuksia Alpeilta, Norjasta, Ruotsista tai miksei vaikka Venäjän suunnalta.

Alppimajatarra ja kiipeilyvakuutuus ovat kaivattuja etuisuuksia. Suomen ladun jäsenenä saa alennuksen Ruotsin ja Norjan fjällstationeilla ja stugoilla, retkeilyliikkeistä ja esim. jäätikkölasien ostoon optikkoliikkeistä. Retkeilymajakortilla saa alennuksen HI hostelleissa. Kiipeilylehdet ovat nykyään verkossa ja niihin voi olla saatavissa yhteiskäyttötunnuksia. Näitä mahdollisuuksia voisi vielä tutkia.

On sanottu että parhaat retket suunnitellaan keittiön pöydän ääressä. SAKElla se pöytä vaan on ollut niin pieni ettei sen ääreen mahdu isompi porukka ideoimaan. Toimisto ja tilat kiipeilyhallin yhteydessä parantaisivat kerholaisten toimintamahdollisuuksia, kokoustamista, kerhoiltoja, kurssinpitoa, valmennusta ja sosiaalista hengailua. Monta metriä ulkolaisia kiipeily- ja hiihtolehtiä, topoja, karttoja odottaa täällä loppusijoituspaikkaa alppikirjastoon. Kamojakin voisin tuoda itsepalvelukirppikselle myyntiin. Kävin muuten kesäretkellä Bad Tölzissä, DAV:n varsin kompaktissa kiipeilyhallissa, jossa on iso pöytä. http://www.kletterzentrum-badtoelz.de

Leena F: Paljon hyviä ideoita. Nykyisistä arvostan hyvää kurssitarjontaa, reissukertomuksia kerhoilloissa ja alennettuja vuoroja kiipeilyhalleissa. Hulluista ideoista alppimaja tai mökki Suomessa on pohdinnan arvoisia. Myös Annen idea lainattavasta pakusta olisi loistava: pari pakua tai asuntoautoa kerholaisille vuokrattavaksi tai lainattavaksi olis super. Tässä jo pitkään personaltraineriä/treeniohjelman itselleni laatijaa etsiessäni tuli mieleen, että ehkä Alppikerho voisi tarjota jollakin tavalla kauttaan (sopimushintaan vaikkapa) PT:tä, joka ymmärtäisi näiden lajien päälle ja jolle riittää lyhyempi soppari kuin muutaman kuukauden ”nähdään tiiviisti ja maksa paljon”-tyylinen sopimus.

Markku L: Jes! Ajattelin itsekin ehdottaa majan ostamista Alpeilta seuraavassa kokouksessa. Olen innolla mukana talkoohommissa! Kyllä me porukalla saadaan maja rakennetua vaikka tyhjälle tontille.

Tuosta remonttikohde: http://www.gate-away.com/property_detail.php?id=61725

Ostan tuon muuten kohta itse jos Alppikerho ei ehdi ensin

Max H: Hienoa että intoa ja hyviä ideoita kerhon kehittämiseen löytyy! Toiminnan suunta on tietenkin vuorille ja kallioille. Oma maja Alpeilla olisi loistava saavutus ja Chamonixin laakso luonteva sijaintipaikka(Argentiere?).

Lyngenissä Mikon mainitsema yleinen majoituskapasiteettiongelma näkyy hintojen nousuna, mm.Fastdalenin koulu tuplasi omansa ja pienemmät mökkipaikat loppuvat kesken. Jatkossa voisi kysellä kunnan liikunta- tms isoa tilaa. Pääsiäistapaaminen on hyvä pitää jatkossakin liikkuvana ja omatoimiporukoille avoimena. Nyt jo 4.vuosi vyöryherkillä hangilla motivoisi välillä vaihtamaan paikkaa, etelämpänä Sunnmören Alpit olisi komea vaihtoehto vaikka DNT:n Patchell-majalta käsin. Uudelle hallitukselle menestystä!

Anne D: Jos vakavasti miettii tuollaista majataloa niin ei hän kerholla mitenkään olisi suorilta varaa tollaiseen. Tai pitänee panostaa vähän suurempiin apurahahakemuksiin Mutta jos sinne saa sijoitettua jonkun vakituisesti pyörittämään hommaa ja se olisi samalla koti niin ehkä tuo olisi mahdollista (veikkaan, että täältä löytyisi montakin innokasta – minä mukaanlukien). Olisi kieltämättä kylläl aika hienoa jos moinen joskus olisi!

Markku L: Niin, voihan sitä kerätä alppikerholaisista porukan, joka sijoittaa tällaiseen projektiin enemmän rahaa. Tai sitten kerholaisille erillinen vapaaehtoinen alppimajamaksu, jonka maksamalla saa oikeuden käyttää tönöä.


 Sunnuntain kommentit

Reima K: Sen verran pitää täältä sivusta huomauttaa, että varojen puutteen takia ei kannata isompia ideoita kuopata. Varainkeruuta harrastavat monenlaiset seurat. Voidaan myydä t-paitoja ja muuta Alppikerhokrääsää, järjestää pienimuotoisia rahankeräystempauksia ja tehdä kerjuukierroksia firmoihin. Ja lainaa saa pankista, jos bisnesmalli voidaan osoittaa realistiseksi.
Pauli S: Moni totesikin jo, että Alppikerho on aina suunnannut vuorille ja profiloitunut siihen suuntaan. Uudet kerhot ovat useimmiten keskittyneet esimerkiksi urheilukiipeilyyn.
Miten sitten tukea jäseniänsä tässä harrastuksessa? Oma mielipiteeni on, että maj
a ulkomailla saattaapi olla hieman liian iso pala. Kiinteistön hankkiminen, omistaminen, kunnostus jne vie kuitenkin niin paljon varoja ja aikaa, että saattaapi joutua kerhon talous ja vapaaehtoisten kärsivällisyys koville. Lisäksi, maailmalla on tuhansia muitakin mielenkiintoisia kohteita kuin Chamonix. Entä jos vuokrattaisiin majoitus parhaalle kaudelle (kesä/talvi) aina eri paikasta? Vuoden 2015 kohde Chamonix, 2016 Dolomiitit, 2017 Pyreneet, 2018 Himalaja jnejne. Tällöin ei sitouduttaisi yhteen paikkaan, ja vuotuista kohdetta voitaisiin vaihtaa aina kiinnostuksen ja varojen mukaan. Eli kun vuokrattaisiin vaikka iso talo ja kuukaudeksi tai kahdeksi kerrallaan, niin kulut pysyisivät oletettavasti kurissa. Kesä- ja talvikohteita voisi olla erikseen. Fontsu, Verdon, Ahvenanmaa, Bohuslän. Ha, tuo voisi olla nastaa.

Eikä kotimaatakaan kannata unohtaa. Jokin edullinen sähkötön ja kaivolla varustettu metsämökki jostain hyvältä kotimaiselta kiipeilyalueelta. Olhavan nurkilta, Kustavista, Ahvenanmaalta… Voisi olla aika jees, ja hallinnan ja varojen käytön suhteen jopa aika realistinen. Ympärivuotinen käyttökin voisi olla taattua, koska se olisi lähellä. Itse olen yöpynyt joskus esimerkiksi Tasmaniassa syrjäisessä paikan päältä kerätyistä ja kivistä rakennetussa majassa. Aika nasta mesta.

Ja pienen budjetin/vaivan juttuja: Alppikerholle mun mielestä pitäisi hommata pari piipperiä (vyörykamat) ja vaikka sellainen hätälähetin (spot tms) kerholaisten käyttöön. Noilla olisi varmasti kysyntää, jos vain vuokraus/lainaus tehtäisiin helpoksi. Koska SAKEn ainoa oma tila on Stadikalla, niin kamat pitäisi olla vaikka jollain kamavastaavalla saatavilla, tai kerhotilassa numerokoodin takana. Että jos evakkotilaa mietitään, niin kerhotila keskeiselle paikalle (jonkin kiipeilypaikan yhteyteen?), ja kamojen lainamahdollisuus jäsenille koodin taakse.

Ja kyllä niitä uusia jäseniäkin aina tarvitaan, vanhoja kun poistuu tasaisesti sieltä toisesta päästä.


Jos olet nopea, tähän mahtuu hyvin vielä sinun kommenttisi! Kommentoi facebookiin tai twitteriin (#alppikerho).