Käyttäytykää Olhavalla

Kiipeilyliittoon on tullut Metsähallitukselta erittäin vakavasti otettavaa ja ikävää palautetta suomalaisten kiipeilijöiden käyttäytymisestä Olhavalla heinäkuun aikana. Olhavalle on jätetty jätesäkillisiä roskia ja tyhjiä tölkkejä, mm. laavun palautelaatikko oli tungettu täyteen roskia. Muut retkeilijät oli käsketty pois laavulta kiipeilijöiden alta, eli laavu oli varattu kokonaan itselle.

Samuli Mansikka 1978–2015

Samuli Mansikka ja Pemba Sherpa kuolivat keskiviikkona 25.3.2015 Annapurnalla. He olivat käyneet edellisenä päivänä huipulla ja olivat matkalla alaspäin. On epätodellista lukea tämä suru-uutinen Samulin poismenosta. Se on kait pakko uskoa todeksi, vaikka ei haluaisi.

Alppikerhon tulevaisuus – Yleinen kiipeilyseura, vuoriharrastajien sikariklubi vai jotain ihan muuta?

Tempora mutantur ja niin edespäin. Paljon on vettä virrannut Vantaanjoessa sitten kerhon perustamisen. Soihtu on palanut toisinaan roihuna, toisinaan säästeliäästi. Nyt sitä kuljetetaan eteenpäin monien loimujen kulkueessa – Kukapa olisi osannut arvata, minkälaisen kasvupyrähdyksen rakastamamme vuorilajien kirjo on kokenut Pohjolassa tämän vuosituhannen puolella! On aika tarkastella Alppikerhon roolia tässä laumassa. Kuljemmeko mukana vai lähdemmekö omille poluillemme?

Alppikerhon mielipide Östersundomin yleiskaavasta

Alppikerho on 3. 3. 2015 esittänyt mielipiteensä Östersundomin alueen kaavoituksesta Helsingin kaupungille. Lausunnon tärkeimmät kohdat: Östersundomin suunnittelualueella on kaksi perinteistä ja hyvin tärkeää kiipeilypaikkaa, Rollarit ja Mellari, sekä useita kiipeilyyn sopivia kalliojyrkänteitä ja lohkareita. (…) Yleiskaavaa ei voida pitää kiipeilyn kannalta vahingollisena. Mellarin Vantaan puoleisella osalla alueen käyttötarkoitus on virkistys. Mellarin Helsingin kaupungin puoleiselle osalle on juuri laadittu Saariseläntien asemakaava, Lue koko juttu →

Alppikerhon kannanotto Taivaskallion kaavoitukseen

Alppikerho on 25.2.2015 lähettänyt Helsingin kaupungille kannanoton uudesta yleiskaavasta, ja erityisesti Taivaskallion alueen rakentamissuunnitelmista. Kannanoton ydinviesti on seuraava: Kiipeily on helppo ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa. Viime vuosina on kaavoitettu useita perinteisiä kiipeilypaikkoja, kuten esimerkiksi Koivusaaren eteläkärki, Naulakallionpuisto, Meilahdenpuisto ja Saariseläntie. Yleiskaavaluonnoksessa olemme huolissamme lähinnä Taivaskallion alueesta Panuntien varressa. Taivaskallio on paitsi suomalaisen ilmatorjunnan ja pääkaupungin puolustamisen muistomerkki, myös suomalaisen kiipeilyn Lue koko juttu →

Tervetuloa Alppikerhoon

Suomen Alppikerho tarjoaa jäsenilleen kursseja, sisäkiipeilyvuoroja, matkoja ja kerhoiltoja. Alppikerho on maan vanhin kiipeilyseura, perustettu jo vuonna 1962. Jäseniä yhdistää rakkaus kaikkeen kiipeilyyn, kallioihin ja lumisiin vuoriin. Jäseneksi voi liittyä kuka tahansa kiipeilyn harrastaja. Tule mukaan! Liity jäseneksi. Lue lisää kerhosta ja jäseneduista. Tilaa uutiset ja tapahtumat syötteenä. Yhteystiedot.