Via Finlandia 60v!

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun Suomen Alppikerhon perustaja Matti A. Jokinen teki ensinousun Dolomiiteilla linjalle Via Finlandia. Julkaisimme nyt samalla Kiipeilyn historiaa -blogissamme Matin aikoinaan kirjoittaman artikkelin ensinoususta. Käy ihmeessä lukemassa, tarina on mukaansa tempaava ja varsinkin ensinousun varustelista hämmentää ja hymyilyttää! On ne siihen aikaan menneet eikä meinanneet!

Juhlavuoden ollessa kyseessä, halusimme seurana tehdä jotakin erikoisempaa reitin kunniaksi ja päätimme painaa tuon ikonisen Matin ottaman vuorikuvan Buffiin ja paitaan. Paitojen kanssa on ollut pientä ongelmaa, mutta Buffit saatiin painosta ja oi wau, hienoja ovat!

Via Finlandia Buff

Via Finlandia Buff

Alppikerhon toimintasuunnitelmassa on myös jo vuosia ollut tavoitteena lähettää oma retkikunta maailmalle. Ja päätimme edistää tätä samalla, Matin ensinousun hengessä! Kaikki Buffien ja paitojen tuotto menee siis lyhentämättömänä retkikuntarahastoon, mistä se käytetään sopivan retkikunnan ja kohteen löydyttyä. Retkikunta on tarkoitus saada matkaan jo Alppikerhon juhlavuonna 2022, jolloin me täytämme 60 vuotta! Olisiko Sinulla ideaa kohteesta tai haluatko mukaan? Ole yhteydessä info@alppikerho.fi

Pientä infoa itse Buffista: Uuden BUFF® Original -tuubihuivin materiaali on 95% kierrätettyä polyesteria ja 5% elastaania. Kierrätyskuidun ominaisuuksiin kuuluu muun muassa erittäin tehokas kosteudensiirto. Lisäksi se suojaa viileältä sekä auringon haitallisilta säteiltä (UPF 50). Kierrätyskuituinen polyesteri on miellyttävä ja pehmeä ihoa vasten. Se on myös nopeasti kuivuva materiaali, joka on myös neljään suuntaan joustava. Joustavuus ja täydellinen saumattomuus takaavat BUFF® Original -tuubihuiville erittäin hyvän istuvuuden – ilman hankaavia tai hiertäviä kohtia.

Buffin voi ostaa kaikista Alppikerhon tapahtumista tai Holvista.

Timo Lukkariniemi