Korouoman jääkestit 4.-8.12.2024 / Korouoma ice climbing trip
Perinteiset Korouoman jääkestit järjestettiin ke-su 4.-8.12.2024. Tällä kertaa reissuun lähdettiin poikkeuksellisissa olosuhteissa: ajankohtaan nähden Korouomalla oli vähänlaisesti lunta ja jäätäkään ei ollut ihan niin paksusti kuin aiempina vuosina. Pakkasta oli uoman pohjalla päiväsaikaan maltillisesti n. 3-5 astetta ja jää oli kostean sitkasta eikä niin kovaa ja halkeilevaa, kuin mihin on usein aiemmin totuttu. Polut olivat kiillottuneet erittäin liukkaiksi joten jääraudat oli hyvä laittaa jalkaan jo lähestyttäessä jääputouksia. Koivukönkään kesäparkkipaikalle pääsi tällä kertaa autolla ja se lyhensi lähestymismarssia Korojoen alavirran putouksille. Aivan kaikki putoukset eivät olleet muodostuneet kunnolla hyvään jääkiipeilykuntoon mutta onneksi putouksilla tarkeni kiivetä erittäin hyvin eikä kylmyys tarttunut paikoillaan ollessakaan.
Korouomalla oli paljon kiipeilijöitä joten hajaannuimme eri putouksille kiipeilemään pienempinä köysistöinä. Mukana oli kokeneiden Korouoman kävijöiden lisäksi useita kiipeilijöitä, joille rotkolaakso putouksineen tuli reissun myötä tutuksi. Kiipeilypäivän jälkeen palasimme majoitukseen Metson talolle, jossa meitä odotti @irmankokkailut -pitopalvelun valmistama illallinen, joka oli jälleen kerran erinomaisen maukas ja runsas!
Varustehuollon ja illallisen jälkeen päästiin vielä saunomaan puulämmitteisessä saunassa ja saunavuorojen välissä oli hyvin aikaa teroittaa hakkuja ja rautoja, tutkia Korouoman topokirjaa tai pelata Everest-lautapeliä.
Kiitoksia kaikille osallistujille mukavasta reissusta!
Kuvat:
1. Aino-Maria Ruotsalainen. Ruskea Virta.
2. Risto Järventausta. Ruskea Virta.
3. Niko Saarinen. Mammuttiputous.
4. Ville Hakala. Revontuliputous.
5. Ville Kyllönen. Jaska Jokunen.
6. Ville Kyllönen. Enkeliputous.
7. Ville Kyllönen. Everestin valloittamista.
8. Ville Kyllönen. Revontuliputous.
9. Noomi Narjus. Mammuttiputous.
10. Henri Toivola. Reissun porukkaa.
#alppikerho #suomenalppikerho #finnishalpineclub #korouoma #posio #visitposio #jääkiipeily #kiipeily #iceclimbing #jääkestit
In English:
The traditional Korouoma ice fests were organized Wed-Sun 4-8 December 2024. This time we set out on the trip under exceptional conditions: considering the time, there was little snow in Korouoma and the ice was not quite as thick as in previous years. There was moderate temperatures at the bottom of the canyon during the days, approx. -3-5 degrees Celsius and the ice was wet and sticky and not as hard and cracking as we are often used to before. The paths had been polished to very slippery conditions, so it was good to put on crampons when approaching the icefalls. The summer parking lot at Koivuköngäs was accessible this time by car, and it shortened the approach march to the falls downstream of Korojoki. Not all of the icefalls were properly formed into good ice climbing condition, but luckily the icefalls were easy to climb very well and the cold didn't catch even when staying in place.
There were a lot of climbers on Korouoma, so we dispersed to different icefalls to climb in smaller groups. In addition to experienced Korouoma visitors, there were also several climbers who became familiar with the Korouoma canyon and its icefalls during the trip. After the day of climbing, we returned to the accommodation at Metso's house, where a dinner prepared by the @irmankokkailut catering service was waiting for us, which was once again excellently tasty and plentiful!
After equipment maintenance and dinner, we got to have wood-heated sauna, and between sauna shifts there was plenty of time to sharpen picks and crampons, study Korouoma's topo book or play the Everest board game.
Thanks to all participants for a nice trip!