#Alppikerholaiset 5: Juho

Viidennen Alppikerholaiset-viikon kertojana on Juho Knuuttila.

Maanantai

Kesäkuussa 2013 seisoimme Gran Paradison Madonna-huipulla totaalisessa sinkissä, juuri vuoren klassisen pohjoisseinän kiivenneenä. Edessä oli päivän kummallisin osuus, johon luultavasti moni muukin Alppikerhon jäsen pystyy samaistumaan. Nimittäin ääriruuhkainen huippuharjanne. Oli vain pungettava joukon läpi, kun paikalleen jähmettyneet ihmiset eivät liikkuneet suuntaan tai toiseen.

Väenpaljous on mahdollista välttää, sillä GP:n korkein kohta löytyy 100 metriä Madonnalta harjannetta eteenpäin. Vain harva kiipeää vuoren oikeasti.

Paradison nortti (AD+, 55°) on mainio tapa aloittaa pohjoisseinäkiipeily Alpeilla. Aklireittinäkin se toimii hyvin. Hyvällä nevellä 400-metrisen seinän kiipeää reunarailolta 1,5 tunnissa, mutta jäisenä se vie ainakin tuplat. Lähestyminen Chabodin majan kautta ja laskeutuminen perusreittiä. Seinä on kiivettävissä lähes ympärivuotisesti.

En tiedä onko aika jo kullannut muistot, mutta pidän Paradisolta alkanutta kolmiviikkoista yhtenä rennoimmista reissuista.

Tiistai

Toisinaan kiipeily Alppien suurimmilla seinillä menee nappiin. Näin kävi lokakuussa 2014, kun kiipesimme  Grandes Jorassesin Colton-MacIntyren.

Reitti oli suht hyvässä kunnossa, mikä tiesi sitä, että yksin seinällä ei tarvitse olla. Bivitimme kiipeilyä edeltävän yön serakin päällä, vain 40 metriä reunarailolta, saadaksemme aamuyöstä etulyöntiaseman Leschauxin-majalta starttaaviin köysistöihin.

Kun suurin stressitekijä oli poistettu – pääsimme nauttimaan erinomaisesta mixta- ja jääkiipeilystä.
Haastavia osuuksia toki riitti, kuten kuvan jääkruxi. Pystylle, puhkihakatulle jäälle Juha sai muistaakseni kaksi ruuvia.

Itse olin vielä oppipojan roolissa, ja työnjako oli selvä: Juha vetää hankalat pätkät ja minä yritän pitää vauhtia yllä helpoilla osuuksilla.

Topissa ei kannata viihtyä kauaa, sillä laskeutuminen Pointe Walkerilta Boccalatten-majalle Italiaan on konstikas episodi jopa päivänvalossa, saati sitten yöllä. Vinkkinä: Rocher du Reposoir on turvallinen paikka vetää nuudelit naamariin tai jopa bivittää tarvittaessa.

GJ:n pohjoisseinä on siisteimpiä juttuja kiipeilyssä mitä tiedän!

Keskiviikko

Eigerin pohjoisseinän Heckmair-reitti ehti pyöriä unissa vuoden päivät, ennen kuin pääsin lopulta kiipeämään sen marraskuussa 2015.

Tehtiin Vuorenmaan Kallen kanssa pikaiskujen pikaisku Bernese Oberlandiin Ueli Steckin ottamat kuvat nähtyämme. Sunnuntaina varattiin lennot, keskiviikkona lennettiin, torstaina kiivettiin ja perjantaina-aamuna homma oli paketissa. Kalle joutui skippaamaan muutaman koulupäivän, jotta pääsi reissuun – first things first. Näissä hommissa motivaatio ja asenne on kaiken a ja o.

Seinähän on järjettömän suuri. Marraskuun lyhyet päivät pakottivat kiipeämään ensimmäisen verttikilometrin Death bivouacille pimeässä. Kiipeily vaikeutuu koko ajan, ja kruksi löytyikin vasta Quartz crackistä, seinän yläosista. Toppattiin Eiger 17 tunnin urakan päätteeksi.

Jokaisella on tietysti omat mielikuvansa Eigerista, mutta nykyajan varusteilla se ei ole kuitenkaan mikään mahdoton. Kivi on liukasta kalkkikiveä ja osittain erittäin murenevaa, mutta kruksit saa onneksi varmistettua hyvin. Hakoja löytyy paljon!

Moni funtsii varmasti milloin uskaltaisi reitille lähteä? Sanoisin, että kun pystyy mukavasti kiipeämään vitosen jäätä/mixtaa ja 5c menee kaltsilla raudat jalassa. Toki reserviä on hyvä olla, kun kiipeilyä kertyy päivään tai pariin 2,5 km. Parasta aikaa on loka-marraskuu ja maalis-huhtikuu.

Kuvassa allekirjoittanut taiteilee ylös Brittle crackiä.

Torstai

Viime vuodenvaihdetta vietettiin jääkiipeilyn merkeissä Posion Korouomassa. Rotkolaakso on huikea paikka, jonka potentiaalia ei välttämättä käsitä vielä ensimmäisellä vierailulla.

Suunnitelmissa oli vetää sooloversio legendaarisesta Korouoma Derbystä, jossa yritetään kiivetä mahdollisimman monta jääputousta päivässä. Fyysisen haasteen lisäksi vuoden pimein aika toisi lisämausteensa seikkailuun – suurin osa putouksista pitäisi kiivetä pimeässä. Homman nopeuttamiseksi hiihdin siirtymät lähissuksilla, joihin sai kiipeilykengät kiinni. Putoukset kiipesin vapaasti tuplaköysiä perässä vetäen/kantaen.

Kaunein, Sikariporras ja Blue boy meni hyvin (kiitos kännykän gps), mutta sitten onnistuin hiihtämään Sinisen ohi kelkkauraa seuratessa. Enkä lopulta löytänyt edes Enkeliputousta, vaikka käytössä oli jo kaksi otsalamppua. Saldoksi tuli lopulta hyvä treeni ja 8 putousta. Ei ollut ideaa jatkaa, kun niin moni jäi alussa välistä.

Derbyä kannattaa kokeilla vaikka kevätkelillä kun valoa riittää. Kiipeilyä ja skinnausta saa harrastaa nimittäin useamman tunnin. Ennätys taitaa olla Tapsan ja Miran 13 kiivettyä putousta.
Derby-yrkän jälkeen kiipesin Petterin ja Anniinan kanssa Ruskean linjoja. Kuva: Anniina P.

Perjantai

Sininen hetki Matterhornin pohjoisseinällä, Schimdtin veljesten reitillä lokakuussa 2015. Kalle varmistaa ensimmäistä jyrkempää steppiä pienen reitinlukuvirheen jälkeen. Saimme nauttia harvinaisesta yksinäisyydestä, kun suositulla vuorella ei ollut ketään muita, edes Hörnlin harjanteella.

Hyvillä olosuhteilla reitti on verrattain helppo, ja simul-kiipeily onkin paras tapa edetä. Hyviä bivipaikkoja seinältä ei löydy, joten nopeus on valttia. Yleisenä tapana on yöpyä Solvayn hätämajalla laskeutuessa. Viltit siellä on, joten makuupussia on turha kantaa.

Mitä enemmän reitillä on jäätä, sen parempi. Me löysimme enemmän lunta kuin jäätä. Helppoa toki, mutta mahdotonta varmistaa. Kivikin on huonoa. Kannattaa tähdätä sateisen loppukesän/alkusyksyn jälkeiseen aikaan. Paras topo löytyy netistä hakemalla.

Kiipeilyn laadusta ei ole niinkään takeita, mutta ei Matterhornia sen takia kiivetäkkään. Vaikeudeltaan Schimdt on ehkä aavistuksen Droitesin nortin peruslinjoja helpompi. Hörnlin uusi talvihuone takaa loistavat unet ennen feissille lähtöä. Lämmitetty sisävessa, pistorasiat jne. modernille alpinistille tarpeelliset jutut löytyy.

Lauantai

Aamunkajastus Tien Shanilla, Khan Tengrin (7010 m) huippupäivänä länsiharjanteelta kuvattuna. Pik Pobeda hallitsee valtavana muurina etelässä. Ei ketään muita kolmosleirin yläpuolella. Kauden ensimmäinen huiputus. Lämmin keli. Erittäin mukavaa vuorikiipeilyä.

Satuin osumaan ainoaan kunnon sääikkunaan puoleentoista kuukauteen, joten kaksi päivää vuoristoon saapumisesta seisoin jo topissa. Kiitos Leninin aklien.

Tien Shan on upea ja villi vuoristo. Suosittelen! Kirgisiassa matkustaminen on myös yllättävän helppoa. Kaikkea isoista vuorista big wall -kiikkuun ja tekniseen alppitoimintaan löytyy.

Sunnuntai

Hyvä pohjakunto ja kiipeilyvarmuus reissuille rakennetaan Suomessa. Tällä hetkellä kaipuu kallioille on jo kova, vaikka hakkukausi ei näytä loppuvan vielä hetkeen. Syynä saattaa olla seuraavan tavoitteen luonne. Näin viikon loppuun ajattelin esitellä Imatran lähikaltseja.

Itärajan tuntumasta löytyy boulderkeskittymän lisäksi vierailun arvoisia köysimestoja. Road-trip on suositeltavaa pidemmästäkin matkasta.

Ruokolahden Linnavuori ja Korpjärvi tarjoilevat lyhyitä sportti- ja trädireittejä. Lintsin sporteista voisi mainita 30 ja risat ja Kolmiolääkkeen. Korpparin  helmistä mainio Rakotulkki ei jätä kylmäksi. Tarzan Bundolon arete taas yläseiskan kavereille.

Kannattaa piipahtaa myös Huhtasen jättimäisellä boulderilla ennen Haukkavuorelle siirtymistä.
Haukkis on sitten aivan oma lukunsa. Pääasiassa pitkiä sporttireittejä 35 metriin asti väliltä 6b–8a+. Kova lähetyspäivä on hyvä päättää helpompaan kruisailuun kallion yläreiteillä, auringonlaskun värjätessä järvimaiseman punaan.

Huhut kertovat myös keväällä julkaistavasta kaltsista, joka täydentää entisestään alueen tarjontaa. Ja lisää on tulevaisuudessa luvassa.

Kuvassa kiipeän Haukkavuoren Predatoria. 27 cragsissä löytyy Lintsin, Korpparin ja Huhtasen topot.