keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Olin kesällä 2013 Itävallassa työharjoittelussa, Graz nimisessä kaupungissa. Työharjoittelun ohessa tuli tehtyä viikottain reissuja, joista mieleenpainuvimpia oli reissu Saksan Frankenjuran alueelle ja Tirolin Stubani Alpelille. Suomeen palattuani ja syysiltojen pimetessä on mukavaa vielä fiilistellä kesän 2013 kuvia ja paria kesän reissua täällä SAKEn blogissa...

Heinäkuun lopussa lähdin paikallisen alppikerhon (OeAV Academische sektion Graz) järkkäämälle reissulle Etelä-Saksan Frankenjuraan (tunnetaan myös nimellä Fränkischen Schweiz). Matkaa edeltävänä viikkona lähtijät kokoontuivat kerhon tiloihin, jossa lähinnä fiilisteltiin topokirjoja, jaettiin autopaikat ja vaihdettiin puhelinnumerot. Yhteensä kiipeilijöitä oli 15 + Louisa, noin vuoden ikäinen tuleva kiipeilijä.

Koitti vihdoin se keskiviikkoiltapäivä, jolloin meitä lähti neljä autollista Grazista Nünbergin suuntaan. Edessä oli reilu kuuden tunnin automatka täpötäyteen tungetussa autossa. Perille päästyämme pistimme pikaisesti teltat pystyyn ja jäimme odottelemaan vielä viimeisiä tulijoita oluen äärelle.

***Näkymät Obertrubach'in Gasthof Eichleriltä lähimmille kallioille.***

Päivä 1

Ensimmäisenä päivänä ajoimme Weissestein- nimiselle klassikkokalliolle, joka on noin 20 minuutin ajomatkan päässä Gasthof Eichleristä. Lähestyimme parkkipaikalta noin 30 sekunttia Havaianas'kset jalassa kohti ensimmäisiä kalliota. Weissestein tunnetaan yhtenä klassikko kalliona Frankenjurassa. Kallio on tyypiltään ''kuplaista'' kalkkikiveä ja seinässä paljon poketteja sekä 'sanduhr'-muodostelmia. Weissesteinin reitit olivat miellyttävää ja helppoa kiivettävää, sekä hyvin pultattuja. Ensimmäinen pultti löytyi jo 4-5 metrin korkeudesta. Pultteja oli maksimissaan kolme, joten oli täysin turhaa kanniskella mukaan kaikkia omistamiaan jatkoja! Vaikka meitä olikin noin 12 kiipeilijää samalla kalliolla, kiivettävää riitti ja vuoroa ei tarvinnut odottaa. Lisäksi noin 36C asteen kuumuus aiheutti keskipäivällä jonkin sortin joukko kooman. Osa viritteli riippumattoa puiden varjoon ja osa lähti paikallisten antamien ohjeiden mukaan varjoisalle ja kuulemma maalaukselliselle(?) Hartstein-nimiselle kalliolle. Lounas ”siestan” jälkeen kiipeily taas jatkui lähes auringonlaskuun asti.

***Weissestein - Taustalla näkyy parkkipaikka, josta on puolen minuutin lähestyminen.***

***Kalliolta löytyy myös varjoisa paikka riippumatolle.***

Päivä 2

Läheisen joen sammakoiden säestämän yön jälkeen lähdimme Zimmerbergwände nimiselle kalliolle. Kallio oli varjoisassa metsässä, joten keskipäivän lähemmäs 40C asteineen kuumuus ei haitannut kiipeilyä. Puiden varjossa oli koko päivän ajan ”viileää”. Tällä kertaa ”flip-flop” lähestyminen ei mennyt kuitenkaan nappiin. Suunnistus topo-kirjan kartalla olikin odotettua vaikeampaa ja vaati avukseen useampaa kännykkänavigaattoria (joista yksikään ei löytänyt verkkoa), sekä edestakaista ajelua kapealla soratiellä 4 auton letkassa :) Pienten vaikeuksien kautta edessämme kuitenkin avautui lehtipuiden varjostamat kalliomuodostelmat. Reittejä oli sen verran paljon, että aluksi aiheutui valinnanvaikeutta, mistä aloittaa. Kuten Weissestein myös Zimmerbergwand oli suurimmaksi osaksi hyvin pultattu. Muutama reitti kuitenkin oli sellanen, että ainakin omalta osalta jäi yläköysittelyksi - eka pultti oli kuudessa metrissä.

Iltapäivällä, kun kädet kramppasivat ja sormia sattui tarpeeksi päädyttiin ottamaan poseerauskuvia Rolling Stone (8) -reitille, jonka yksi seurueemme jäsen (Harry) pääsi toppiin asti. Me muut päädyimme poseeraamaan yläköydellä boulderin alla samalla kun valokuvausvuorossa oleva huuteli varmistajalle ’‘Geh mehr hinter den Fels!’’, ’‘Jetzt fest!’’ (’’Mene enemmän piiloon kallion taakse!’’, ’‘Nyt (köysi) tiukalle!’’).

***Kiipeilyeväitä: Oma Eihclerin unikonsiemenkakkua.***

Päivä 3

Menestyksekkään 2 minuutin pellonreuna lähestymisen jälkeen edessämme oli kolmannen päivän kallio: Leopoldstein! Kahden päivän tiukka kiipeily tuntui jo käsissä ja aurinko porotti kuten edellisinäkin päivinä. Ensimmäinen pultti oli lähes joka reitillä vähintään kuudessa metrissä ja seuraavakin oli usein sijoitettu niin että varmasti putoaa maahan asti. (Kamuja ja nutseja ei yleensä saanut minnekään ja eipä niitä kukaan ollut edes ottanut mukaan.) Kukaan porukastamme ei kiivennyt maksimiaan ja itse enimmäkseen yläköysittelin. Koska oli lauantai, paikalla oli myös paljon paikallisia, ja tietenikin monella oli mukanaan teleskooppi ensimmäistä pulttia varten.

Kiipeilyjen jälkeen suunnattiin pariksi tunniksi lähellä sijaitsevaan maauimalaan, jossa saatiin kehitettyä rantalentismatsi Saksalaisia vastaan.

***Adsprad weg (7) jäi yritykseksi omalta osalta.***

Päivä 4

Neljännen päivän aamu alkoi huudahtuksella ’‘Show me your hand if it is narrow enough?!?’’. Aamu vietettiinkin autoon lukittujen avaimien kaivamisella kapeasta ikkunaraosta 45 litraisen rinkan alta... Valitettavasti kenenkään käsi ei mahtunut ottamaan avaimia ikkunaraosta, mutta hätä keinot keksii ja avaimet saatiin ulos kahdella takkakoukulla ja kolmella käsiparilla puolessa tunnissa :)

Viimeisen päivän kalliona oli kotimatkan varrella oleva Swarzbrennerei. Lähestyminen oli taas kerran nopea, reitit oli hyvin pultattuja ja greidit helpohkoja. Kalliossa oli paljon poketteja, joista osa oli kuitenkin hieman lasittuneita. Viimeisenä päivänä muutamat rikkoivat vielä kiipeilyennätyksiään. Itse päädyin kuitenkin jättämään itselleni tiukat reitit seuraavaa Frankenjura reissua varten...

***Tyypillistä lehtimetsää, joka varjostaa kallioita. Näkymä on Swarzbrennereiltä.***

-Elina

Frankenjura - Sporttia 35C asteessa